Kyllä te tiedätte tämänkin tarinan. Ootte kuullu tän varmaan tuhansia kertoja, kertojan omasta näkökulmasta eli hieman väritettynä. Oon ihan varma, että joku on jo ennen maailmanlaskun alkua kerennyt tän teille kertomaan, mutta hei tää ei meekään samalla lailla!
 
Olipa kerran nainen, joka matkusti lomansa kunniaksi ulkomaille. Nautti matkastaan, lämmöstä ja ruuasta. Nainen tapasi lomallaan miehen, baarintyöntekijän tietenkin, vietti ihanan viikon tämän kanssa, hyvästeli hänet viimeisenä päivänään ja lensi onnettomana takaisin kotimaahansa. Kotiin päästyään nainen ajatteli miestä usein, itki, haikaili ja ikävöi tämän perään. Ja päätti, ettei tämä jäänyt tähän.
 

• Tyttö jatkoi elämäänsä, ihastui ja rakastui samaan hulluun tapaansa ja unohti kesän rakkauden. Ja toivon mukaan löysi elämänsä miehen hieman lähempää, perusti tämän kanssa perheen ja eli onnellisena – Suomessa.
• Tyttö jatkoi elämäänsä, muttei unhoittanut kesärakkauttaan kokonaan, vaan rahat kerättyään ja matkaseuran löydettyään palasi vuoden päästä samaan paikkaan uudelleen. Hän todella rakastui.

 
Mutta miten sitten kävikään?
Tyttö jätti elämänsä kotimaassaan ja muutti miehen perässä tämän kotimaahan, meni naimisiin ja perusti tämän kanssa perheen. Tyttö eli onnellisena – ulkomailla, kaukana kotoa.
 
Vai tyttö lähti miehen perään, löysi tämän, vietti jälleen unelmien viikkonsa ja palasi surullisena kotiin jättäen miehen jälleen sinne mistä tämän oli löytänytkin?
 
Vai suostuisiko mies muuttamaan Suomeen?
 
Tällä tarinalla ei ole opetusta, eikä juonikaan ole kummoinen. Mutta onhan tämä sentään rakkaustarina – ja niistä aina kaikki tykkää vai mitä?
 
Postilaatikkoon putoaa pieni kirje. Kuoren päälle on kauniisti kirjoitettu: ”Platanias, Crete”.