Mä en oikein tiedä miten tämän asian nyt oikein sanoisin. Miten saisin sanottua sille yhdellä tän asian niin, että se ymmärtäisi mitä mä tarkoitan, tajuisi täsmälleen mitä mä yritän sanoa.

Mä huolehdin liikaa. Tiedän sen. Kun jollakin läheisellä on ongelma, mä yritän auttaa ja olla tukena, aina kun vaan annetaan siihen mahdollisuus.

Ja sit tulee ihminen, jolla on vaikea ja hankala ja monimutkikas ja kaikinpuolin välillä ahdistava olo ja elämä ja sanoo mulle "älä huoli niin paljoa."

Mitä mä sit teen?

Mä en tiedä ymmärtääkö se täysin, jos mä sanon sille, että välitän, rakastan ja haluan ymmärtää, auttaa sitä.

Tajuaako se, ettei se saa mua katoomaan millään sanoilla.

Tajuaako se, että mä olen tässä ihan tosissani, enkä ole katoamassa.

Pelkääkö se, että jompikumpi meistä kiintyy liikaa toiseen? Minä häneen?

Pelkääkö hän, että satuttaa mua?

Mitä se pelkää?

Joskus, välillä, olisi ihan hyvä jos joku tietäisi missä hän menee. Jos en sitten minä, niin edes joku muu.

Miksi siitä eilen puuttui se tärkein osa?

Yleensä hän puhuessaan/tekstatessaan mulle käyttää mun nimeäni ainoastaan sillon, jos hän on mulle suuttunu, mä en ymmärrä jotakin tai hän on surullinen, yleensä vielä niin, että hän yrittää saada mut ymmärtämään miksi jokin ei onnistu ja miksi minä en saa olla siitä huolissani.

Ja eilen sieltä tuli kummallinen hyvän yön viesti.

Mä kovasti tahtoisin tietää ja olla avuksi. Mutta tuntuu, että vaan mitä enemmän hän musta välittää, sitä enemmän se sulkeutuu.

Miten se kuvittelee, että tää toimii, jos puhuminen on näin ykspuolista?

Eikö se ymmärrä, että mä en mene rikki, vaikka välillä surettaisikin?

Jos se ei suostu päästämään mua osaksi hänen eläämäänsä, ei suostu näyttämään mulle enemmän kuin kelleen muullle.

Mä todella tahtoisin.

Oot mulle tärkeä.

Mut sä et vaan taida oikein kunnolla ymmärtää sitä. Ja tätä.

Mä vaan pelkään, että tää meijän molemminpuolinen puhumattomuus koituu meijän kohtaloks.