Puolessa vuodessa on tapahtunut paljon.

Viime syksynä aloin seurustelemaan kahden vuoden tuntemisen jälkeen rakkaan ihmisen kanssa. Kolme kuukautta myöhemmin löysimme yhteisen asunnon ja nykyisin vietän onnellista avovaimon aikaa. Lisäksi valmistuin liikuntaneuvojaksi reilu kuukausi sitten ja olen nyt päivätöissä liikunnanohjaajan töissä - ja vietän runsaasti aikaa kotona.

Viime syksyyn verrattuna elämäni on tällä hetkellä suunnattomasti rauhallisempaa ja seesteisempää. Nautin, elän ja unelmoin - kaikessa rauhassa ja oman fiiliksen mukaan.

Vaikka alkuun pyörittelin päätäni useaan otteeseen ja pohdin tyttöystävän roolia, olen nykyisin täysin sinut asian kanssa. Nautin olla tyttöystävänä.

Ja se on myös nyt tässä. Luotan ja uskon meihin täysin.