Minä itse. Itsehillintä. Itsesuojelu. Itsesuojeluvaisto.

Kyllä mä tiedän, miksi mä käyttäydyn niin kuin ei pitäisi. Ja niin tietää muutama muukin. Ei se silti tarkoita, että ne ymmärtäisi mua.

Mä olen viime viikkojen aikana joutunut väkisin palaamaan asioihin, joihin en tahtoisi palata enää koskaan. Ne asiat on tullut mua väistämättä vastaan, yllätyksenä ja niin etten osannut varautua etukäteen. Enkä siksi ole tahalteni maininnut asiasta kenellekään mitään. Olen tahtonut ajatella asioita.

Se heitti kuitenkin mun maailman ympäri. Se on se koti.

Joskus mä ajattelen, että olisi niin paljon helpompaa, jos ei tuntisi ketään. Ei olisi perhettä, sukua tai kavereita. Ei yhtään ketään. Eläisi yksin autiolla saarella. Kunhan olisi ruokaa, niin mä pärjäisin. Niin.

Mä nautin yksinolemisesta, en yksinäisyydestä, vaan yksin olemisesta. Se on se ero. Mä en pidä siitä, että mua vahdataan tai että muhun vaikutetaan. Mä tahdon olla itsenäinen ja oma-aloitteinen. Mä tahdon tehdä itse.

Kaikki linkittyy kaikkeen. Jos ei tiedä kaikkea, ei voi ymmärtää tulevaa. Jos tietää vain jotakin, joku uusi asia jää hämärän peittoon. Joskus ei vaan tarvitse ymmärtää kaikkea. Ehkä se on vaan hyvä.

Kuitenkin mulla on tyhjä olo tällä hetkellä. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Asiat ovat pään sisällä jo hieman paremmin kuin esimerkiksi viikko sitten, mutten usko että se jää tähän. Joku hyökkää kohta taas uudestaan. En tiedä, onko siitä enemmän haittaa vai hyötyä, enkä siksi tee mitään. En sano juuta enkä jaata.

Suurin syy on kuitenkin jäälleen se liian vahva itsesuojeluvaisto. Tajuan yleensä liian myöhään, että olen päästänyt ihmisiä liian lähelle. Sen huomaa siitä, kun ne reagoi liian vahvasti mun käytökseen.

Milloin tää kostautuu mulle kunnolla? Että ihmiset lakkaa ottamasta muhun yhteyttä, eikä kukaan tahdo enää tutustua muhun. Tahdo olla tekemisissä tai leikkiä tuntevansa. Mä oon odottanut sitä jo pidemmän aikaa.

Olisi niin paljon helpompaa, jos ei olisi menneisyyttä.