Voin kertoa tarinan, joka valitettavasti perustuu tositapahtumiin. Tämä tarina tulee valaisemaan siitä, mitä tapahtui eräänä sunnuntai-iltana eräässä pienessä Pasilan yksiössä.

Eräs nuori tyttö ei ole koskaan ollut hyvä kokki. Se on todistettu moneen kertaan, esimerkiksi eräänäkin äitienpäivänä, kun tyttö päätti leipoa äidillensä kakun. No sanotaan vaikka että mitat menivät sekaisin ja vanilliinisokeria tuli laitettua hieman teelusikallista enemmän.

Omaan kotiin muutettuaan tyttö teki päätöksen, että jokainen ruoka tehdään itse. Jos ei osata, niin sitten yritetään. Ja yritetään niin kauan että onnistuu.

No, tyttö sitten pysyi päätöksessään ja päiväruokien suhteen hän on tähän päivään mennessä onnistunut erinomaisesti. Mutta leipominen. Vaikka tytöllä on intoa ja visioita, jokin niissä kokkailuissa aina epäonnistuu ja tapahtuu jotakin täysin odottamatonta.

Tyttö on yrittänyt etsiä itselleen sitä the ruokaa, jota tekisi aina kun joku tulisi kyläilemään. Sitä the ruokaa, joka onnistuu joka kerta. Tällä hetkellä se taitaa olla kala-katkarapu kastike pastan kera.

Eräänä tammikuisena sunnuntaina tytön teki kovasti mieli suklaata. Ja kas, kaapissa sattui olemaan eräs suklaalevy, jonka voisi johonkin kokkailuun uhrata. Ja niin alkoi kokeilut ja lempparileivonnaisten metsästys jatkui. Vuorossa oli suklaamuffinssit suklaakastikkeella ja strösseleillä.

Ja lopputuloksena oli erittäin hyvän makuinen taikina, pellillinen erittäin palaneita muffinsseja sekä piippaava palohälytin. Toisin sanoen suklaamuffinsseista ei tule the leivonnaisia. Nimittäin melkein puolikas raaka taikina meni ahdistuksen vuoksi suoraan suuhun - ilman uunia.

Ja jos jokaisesta tarinasta kuuluisi oppia jotakin; jos et osaa kokata - älä kokkaa ja polta itseltäsi asuntoa alta.