Hymyilyttää.

Toisaalta taas en haluaisi, sillä mielessä pyörii ikäviä asioita.

Silloin kun itellä on kaikki hyvin, pitää jollain toisella olla asiat huonosti. Ja valitettavasti nyt se löytyy liian läheltä, nimittäin porukkamme seurusteleva pari.

Mä tiedän mikä niiden ongelma on. Mutta kun toinen ei tiedä, enkä mä tahdo sotkeentua siihen, vaikka ehkä toisaalta pitäisi. Mutta mun mielestä se ei vaan kuulu mulle, vaikka ehkä voisinkin jollakin tapaa auttaa.

Niin tulee aika tyhjä olo. Kun ei tiedä mikä olisi kaikkien kannalta oikein.

Mulla ja jätkällä menee hyvin. Se on viime aikoina oppinut ehkä vähän liiankin hyvin tuntemaan mut. Se nimittäin osaa nykyään lopettaa mun aloittaman lauseen, joka kerta täsmälleen oikein. Hänen mukaansa, hän osaa lukea mun ajatuksia. Joo kyllä mä uskon, että vähän, se tuntee mut niin hyvin.

Mutta toisaalta se on vain hyvä asia. Se tietää koko ajan mitä mä ajattelen ja mietin ja oikeesti myös osaa auttaa mua. Mun ei tarvitse sanoa mitään, pelkkä katse riittää. Pieni hymyntapainen, niin se joko tietää kaiken olevan hyvin.. tai huonosti.

Mulla on vaan niin hyvä olla sen kanssa. Tulee turvallinen ja onnellinen olo. Tietää, ettei tapahdu mitään kurjaa, kun se on vieressä tai jos tapahtuisi, se auttaisi. Se kaikkein parhaiten osaisi mua auttaa.

Vaikken mä oikeestaan koskaan sano ääneen mitään positiivista, se tietää, että se on mulle maailman ihanin jätkä, enkä mä vaihtaisi sitä kehenkään. Tän asian se saa lukea ihan rauhassa mun ajatuksista.

Viikko. Ja ollaan kolme ja puoll viikkoa erossa. Katotaan saako se ajatuksiinsa mitään selkoa. Toivon todella että saa.

Kuka on yhdessä ja kenen kanssa?

Ketkä eroaa?

Mitä tapahtuu medän porukalle?

Kuka menee ekana naimisiin?