Minä tein pohdintoja tänään. Ja oivalsin!

Viime aikaiset kyselyt ystävieni suunnalta ovat päätyneet minun oivallisiin kommenteihin; "jos susta tuntuu" tai "jos sä tykkäät" --> NIIN ANNA MENNÄ VAAN!

Mä en tykkää neuvoa ihmisiä. Älkääkä käsittäkö nyt väärin, mä rakastan mun ystäviäni (ainakin suurinta osaa) ja pidän heidän auttamisesta. Mä en vaan tahdo antaa kenellekään ohjeita, jos kysymykset viittaavat vähäänkään toisen henkilökohtaiseen elämään tai ratkaisuihin. Jokainen siis tehkööt omat virheensä, eivätpähän voi ainakaan mua syyttää huonoista neuvoista.

Tiedättekö sellaisen hetken, kun mikään ei suju ja tahtoisi luovuttaa?

Mä olen viime päivät takonut päätäni seinään ja yrittänyt saada itteni pois tästä kierteestä. Ratkaisu tähän on sama, minkä mä tytöillekin ohjeistin; jos se tuntuu itsestä hyvältä, sen saa tehdä.

Mä olen päättänyt keskittyä ainoastaan itseeni ja omaan hyvinvointiini, niin itsekkäältä kuin se kuullostaakin. Välillä täytyy irtaantua ja keskittyä siihen, että itse jaksaa. Mä olen päättänyt kuunnella itteäni enemmän, teen vain sitä mikä tuntuu hyvältä ja mistä tulee hyvä mieli. Mä en tahdo ahdistua omasta elämästäni.

Kun mun ystäväni katsoi mua tänään mä tiesin, että se näki musta ettei kaikki ole kunnossa. Ja mitä minä siihen? - Älä sano mitään. Älä kysy. En kerro. Ole hiljaa.

Toinen ystäväni katsoi myös pidempään ja kysyi olenko surullinen. Kyllä se näki sen.

Mä tahdon olla sitä mitä olen, enkä esittää - vaikka sorrunkin siihen usein. Mä tahdon nauttia tekemistäni asioistani, enkä pakottaa itteäni mihinkään, jos en näe siihen vahvaa syytä. Miksi pitäisi jos en tahdo?

Musta tuntuu hyvältä, kun mä saan olla yksin.

Mä olen yksin, koska se tuntuu musta hyvältä.