Nyt kun uusi vuosi on jo melkein ovella, eikö perinteenä ole niiden uuden vuoden lupausten lisäksi hieman katsoa mennyttä vuotta?

Niin siis tässä tapauksessa lupaukset vuodelle 2010 ja sitten kattellaan tätä vuotta 2009.

Aloitan nyt jotenkin väärin päin, mutta itelleni helpommasta. Eli lupaukset ensi vuodelle, toiveet ja ajatukset tulevasta.

Hmm.. No jos nyt ihan rehellisesti kerron mulla meni tänä vuonna todella lujaa ja stressiä on tullut niin aiheellisesta kuin aiheettomistakin asioista, huolista ja murheista puhumattakaan. Joten mä olen jo nyt valmiiksi päättänyt että uusi vuosi kuluu hieman rauhallisemmin (mikäli sen multa on mahdollista!) ja nauttien elämän pienestä, ja suurista, asioista.

Mulla ei oikeastaan muuten, ainakaan vielä, ole minkäänlaisia suuria toiveita uuden vuoden suhteen. Kaikki on hyvin, niin kauan kun mä osaan elää, nauraa ja rakastaa. Se on oikeastaan vain se mitä mä kaipaan.

Viime vuonna mun lupauksiin kuului tehdä jotakin Miehen suhteen. Ja minähän tottavie kanssa tein! Ja olihan meillä alkuvuodesta ihan kunnolla juttua, ja siihen verrattuna meillä on hieman rauhallisempi kausi tällä hetkellä meneillään. Mutta mä tein ja selvitin mitä se musta ajattelee (ei sillä, että mä tällä hetkellä tietäsin kysymykseen vastauksen..) joten voin mielestäni kertoa, että täytin ja pidin kiinni lupauksestani.

Mutta tällä hetkellä mielessäni ei ole lupausta tai aikomusta toimia Miehen suhteen ensi vuonna. Ei sillä ettenkö tahtoisi, tahdon nyt vain kulkea tätä etanavauhtia eteenpäin ja nauttia tästä mitä meillä nyt on, ilman kiirettä ja säätöä. Katsotaan mitä siis uusi vuosi tuo tullessaan mulle, sille ja meille. Koskaan ei voi tietää..

Katsoessani taaksepäin tätä vuotta. Viimeistä kahtatoista kuukautta, mua rupeaa kauheasti hymyilyttämää.

Tää on varmasti ollut mun paras vuosi, koska mulla ei ole ikinä yhden vuoden aikana tapahtunut näin paljon! Ja siitä saan oikeastaan aika pitkälti kiittää niin itteäni ja omia ystäviänikin, joilla on tässä ollut suurin vastuu.

Tän vuoden aikana oli surua ja huolta todellakin paljon. Isoimmat tunteet tulivat varmasti siinä kohtaa, kun tammikuun alussa kuulimme erään ryhmäläiseni hypänneen katolta ja tappaneen itsensä. Vaikka ko. ihminen oli minulle henk. koht. aika kaukainen, se kuitenkin koski muhun syvästi. Ja kyllä se on edelleen mielessäni, ja viimeksi kunnolla olen ajatellut sitä ehkä about kuukausi sitten, kun se tuli koulussa puheeksi. Kyllä siinä kyyneleet tulivat silmiin.

Helmi, maalis ja huhtikuu olivat erittäin ratkaisevia mun ja Miehen suhteessa. Hitaasti lähdettiin liikkeelle, sitten melkein jo seurusteltiin, kunnes tuli seinä vastaan ja kohdattiin eka isoin riitamme. Puhumallahan siitäkin selvittiin, vaikka monen monta kyyneltä senkin takia joudun vuodattamaan. Mutta mitä sitä ei tekisi rakkauden eteen. Muutenkin sen suhteen oon joutunut tänä vuonna todella koville, koska vaikka se osaa olla ihana - se osaa ihan oikeasti olla välillä niin vittumainen kun sille päälle sattuu. Mä en ole varmaan koskaan tehnyt yhden ihmisen takia näin paljon, tai kestänyt näin paljoa, jaksanut vaikka en olisi jaksanutkaan. Tai riidellyt näin montaa kertaa SAMOITA ASIOISTA yhden ihmisen kanssa. Mutta oikeasti, kaikesta selviää puhumalla. Ja jos oikeesti rakastaa.

Kesällä tiivistyi meijän neljän ystävyys ja meistä tuli kaikista hyvin tärkeitä toisillemme. Mä riitelin monen ihmisen kanssa, kun myös samalla taistelin niin itteni kuin menneisyyteni kanssa, josta myös Mies joutui osansa kuulemaan. Kesäkuu meni tiivisti yhdessä poikien kanssa ja kaikki tuntui taas olleen palautuneen ennalleen, kunnes mä lähdin heinäkuussa kolmeksi viikoksi pois. Silloin oli kauhea ikävä molemmin puolin, eikä todellakaan mun "mä en puhu kelleen, suljen puhelimen ja olen ihan yksin" auttanut suuntaan taikka toiseen.

Kesä vaihtui syksyyn ennen kuin edes kunnolla tajusi ja mulla painoi niin koulu kuin työtkin vahvasti päälle. Kuitenkin tammikuussa päätetty positiivinen asenne auttoi jaksamaan eteenpäin ja piristytti monen luokkakaverinkin päivää!

Mä myös nyt loppuvuodesta löysin kaksi uutta ystävää, joista on viimeisten kuukausien aikana tullut mulle hyvin tärkeitä ja ne on kanssa auttaneet jaksamaan eteenpäin. Varsinkin, kun Mies toi joukkoomme kuukausi taaksepäin pommin, nimeltään Ex, josta on myös surua, vihaa ja huolta tullut enemmän kuin tarpeeksi.

Tää vuosi on ollut mulle todella opettavainen.

Mä oon oppinut rakastamaan, arvostamaan ja luottamaan ihmisiin. Mä oon oppinut, ainakin välillä, kertomaan mitä ajattelen, haluan ja tunnen, vaikka myönnänkin, että mulla on siinä vielä parantamista. Mä oon parantanut niin koulussa kuin töissäkin. Mä oon oppinut ajattelemaan positiivisesti, ja se jos mikä on suuri saavutus ja siitä onkin ollut mulle suuri pelastus ja tuki tänä vuonna.

Ylpein mä olen siitä tavasta millä mä olen ottanut nämä uudet ihmiset mun elämään, tai ehkä sittenkin niistä miten he ovat suostuneet ottamaan mut niiden elämään.Yhtä kaikki. Mä olen iloinen, että juuri ne ihmiset on mun elämässä. Ja suurin kiitos tästä vuodesta, kaikista itkuista huolimatta, menee aika varmasti Miehelle, joka on edelleen mun vieressä.

KIITOS RAKKAAT, ILMAN TEITÄ ELÄMÄNI OLISI PALJON YKSINÄISEMPÄÄ! <3