Tällä hetkellä tiedän todella olevani huono ihminen ja se tuntuu pahalta.

Tuntuu jopa siltä, että on väärin kirjoittaa tästä ja kertoa mitä ajattelen. Onko väärin sanoa, että tän päivän sosiaalisuus on ikään kuin ylibuukattu - ettei enempää enää pysty?

Mulla on kaikki hyvin tällä hetkellä. Ihana koti, työstä ja opiskeluista puhumattakaan. Ja eilinen kruunasi mun syksyn niin, että jaksan sen voimalla koko pitkän talven yli. Nautin elämästäni pitkään aikaan enemmän kuin koskaan, en muuttaisi mitään. Paitsi sen, että osaisin olla oikea ystävä.

Olen aina vihannut ihmisiä, jotka valehtelevat. Mielestäni on tärkeämpää kertoa rehellisesti, ettei jaksa tulla paikalle kuin valehdella olevansa toisaalla. Toisaalta vihaan myös niitä, jotka asettavat työnsä ystävien etusijalle.

Mutta oma hyvinvointihan on eri asia? Jos tietää ettei kykene olemaan ihana - oma - itsensä, sanoo sen rehellisesti ja viettää illan kotona ilman tunnontuskia.

Mä olen aina ollut sellainen ihminen, jolla ystävyyssuhteet eivät olet kestäneet vuotta pidempään. Ja sitten kun ovat, olen tehnyt kaikkeni jotta ne ihmiset katoavat elämästäni. Olen erittäin tarkka henkilökohtaisesta elämästäni - siitä mitä olen oikeasti, mitä teen ja mitä ajattelen, tunnen. Nautin yksinolostani - olen onnellinen kun saan lauantai-iltaisin sytyttää kynttilöitä, syödä tunnontuskitta suklaata ja huudattaa ympäri kämppää Hollywood Hilssiä - jos vaihtoehtona on bileilta kaupungilla ja pilkun jälkeen taksilla kotiin.

Vaikka pidän ja rakastan ystäviäni todella paljon - tärkeintä mulle on oma hyvinvointi ja sen säilyttäminen.

Haluaisin olla sellainen ihminen, joka ilmestyy sovittuihin tapaamisiin ja järjestettyihin juhliin. Tahtoisin pitkän päivänkin jälkeen lähteä ystäväni luokse ja nauttia illasta - ystäväni seurasta.

Mutta rehellisesti, olen onnellinen nyt kun saan olla yksin kotonani, syödä hyvin ja fiilistellä eilistä keikkaa.