Mä olen niitä ihmisiä, joiden mielestä miesten kuuluu avata naisille ovet. Mun mielestä miesten kuuluu olla kohteliaita naisille ja arvostan sellaisia miehiä todella.

Mä en tiedä liittyykö herrasmiehet mitenkään seuraavaan, mutta tahdoin avata siitä vain erään näkökulman - herrasmiehiin?

Juttelin koulukaverini kanssa eilen iltapäivällä pukuhuoneessa muiden jo poistuttua.  Keskustelumme kääntyi koulumme tunnettuun "lemmenpariin", jotka nykyisin julistavat rakkauttaan joka käänteessä. Hienoa, että joillakin onni kukoistaa! Keskustelimme siitä voisimmeko me tehdä saman ystävillemme. Voisimmeko me alkaa seurustelemaan tuttavapiirin kesken, ystävän exän tai koulun sisällä?

Minä voisin seurustella kaveripiirin sisällä YHDEN henkilön kanssa, mutten vaihtaa ja kokeilla jokaista ryhmään kuuluvaa miestä. Toisaalta ainakin tällä hetkellä suhtautumiseni ystävien väliseen seurusteluun on aika nihkeä, joten en seiso sen takana kovinkaan vahvasti. En siis ymmärrä niitä ihmisiä, jotka vaihtavat kaveriporukan sisällä poikaystävästä toiseen, kun joku alkaa ottamaan päähän.

En voisi seurustella ystäväni exän kanssa. Ja nimenomaan ystävän. Pelkkä ajatuskin siitä oksettaa, että poikaystäväni olisi nuollut parhaan ystäväni kanssa. Kiitos ei. Toisaalta vaikka olisi toisen mielestä ollut ystäviä, jotkut saattavat hyväksyä tämän jos toinen olisi tehnyt jotakin väärää - mutta silloinhan se olisi kostamista ystävälle viemällä tämän poikaystävä?

Voisin myöskin seurustella koulun sisällä siis että olisimme molemmat samassa koulussa. En kuitenkaan lähtisi levittelemään siitä isoja lappuja koulun seinille, vaan tahtoisin pitää sen yksityisasiana - kouluissa kun yleensä tuppaa asiat leviään ihan ilman sanomistakin. Olen aina ihmetellyt niitä pareja, jotka nyhjäävät kahden joka välitunti jossakin kulmassa ja esittävät niin umpirakastuneita että! Ýksityisyys on mielestäni hieno keksintö ja tahdon ainakin itse pitää siitä vahvasti kiinni!

Mulle yksityisyys on niin tärkeä asia, että välillä unohtuu jopa se kuinka paljon ystäville voisi kertoa. Jätän usein sellaisia asioita kertomatta, jotka useimmat ystävät toisilleen jakavat. Mä tahdon olla aika pitkälti salattu ja peittää jälkeni asiassa kuin asiassa. Tosin se vaikuttaa hyvin paljon mun kanssa ystävänä olemista, jota joudun monesti itsekseni miettimään. Olenko hyvä ystävä, jos kuuntelen mutten jaa omia asioitani?

Mä usein mietin millaisen kuvan annan muille itsestäni. Esimerkiksi koulussa, ystävien kesken tai keskellä kaupungissa puhelin korvalla juostessa. En välitä mitä musta ajatellaan, mutta tahdon silti aina antaa tietynlaisen kuvan. Oikeasti en ole niin kiireinen, kun kaupungilla annan olettaa tai yhtä huonolla päällä kuin koulussa esitän. Jos on huono päivä, annan sen ulos kymmenen kertaa pahempana kuin se todellisuudessa on, jottei se pahene muiden kyselyjen johdosta. Tai sitten mun päivä on oikeasti tosi huono.

Esitän usein vahvempaa kuin olen. Ystävälleni sanoin juuri viikko sitten, että ihminen saa olla heikko. Minäkin saan olla heikko, mutta sitä on niin helppo käyttää aseena mua vastaan. Entä jos en sillä hetkellä jaksakaan luoda sotasuunnitelmiani vastahyökkäykseen?

Olen luonteeltani niin ääripäät, että arvostan niitä ihmisiä ihan älyttömästi, jotka pärjää mun kanssa sen suurempia riitelemättä. Esitän jotain mitä en ole, mielialani vaihtelee minuutin välein, valehtelen ja tykkään haastaa riitaa ja vittuilla, vaikken oikeasti edes tarkoita sitä. Ei ihme, että joku on tällä hetkelläkin ymmällään siitä, mitä mielessäni liikkuu tai miksi en ole tekemisissä.

Oikeasti tällä hetkellä tahtoisin muutamallekin sanoa, että katsoisivat peiliin.