Tytön puhelin alkoi soimaan varttia vaille seittemän, aivan kuten joka ikinen aamu tähän asti.

Se nousi hitaasti, huonosti nukkuneena ja käppäili äidin seuraksi keittiöön. Tyttö katsoi ikkunasta ulos. Mustaa, mustaa, vettä.. VETTÄ. Se ajatteli mielessään, että nyt kyllä tulee kastuttua ja pahasti. Hän avasi (äitinsä) miniläppärin keittiön pöydällä ja istuutui sen eteen.

Käynnistyminen oli nopeaa ja pian tyttö näppäilikin tuttuja pieniä kirjaimia edessään. www.facebook.com. www.iltalehti.fi/horoskooppi. www.vuodatus.net. www. iltasanomat.fi/saa

"Täällä sataa koko päivän, tuu kattoo."

Tyttö sanoi äidilleen, kun olin päässy sivulle katsomaan sadetutkaa, joka näytti sateen pian vaan yltyvän. Äiti tuli katsomaan, sanoi hui ja jatkoi ruuan laittoaan.

"Mä en varmana lähde tonne sateeseen. Meen takas nukkuu."

-Hieno asenne sulla.

"Eiks ookkin."

Tyttö laittoi läppärin kannen kiinni ja tallusti takaisin vielä lämpimään sänkyynsä.

09.30 tyttö heräsi, katsoi kelloa ja avasi puhelimensa kannen. Yksi viesti vastaanotettu. Tyttö vastasi viestii ja tuttuun tapaan tallusti keittiöön tekemään ruokaa.

Syömisen jälkeen alkoi siivoaminen. Hän laittoi musiikin soimaan ympäri kämppää niin lujaa kuin aamukymmeneltä uskalsi ja aloitti huoneensa siistimisen. Kahden kuluttua pöydät kiilsi, pölyt olivat kadonneet imurin jäljiltä ja huoneessa tuoksui ruusuille kiitos ihanan vaaleanpunaisen kynttilän, jonka tyttö oli aamulla laittanut palamaan.

Ja olo on?

Eilisen jumpan ja kaiken juoksemispomppisen jäljiltä vähän kuollut, päähän sattuu kun menee alaspäin, mutta muuten ihan hyvä. Mies on edelleen täysi idiootti ja olen edelleenkin kadottamassa sitä elämästäni. Mutta sen ajatteleminen saa mut vaan surulliseksi, joten ei kiitos sitä tänään.

Siivouksen jälkeen tyttö keräsi kaikki koulukirjansa työpöydälleen ja aloitti pänttäämisen. Siihen sitten menikin seuraavat pari tuntia.

Ja olo on?

Huojentunut, kun sai tehtyä jotakin. Nälkäinen, aamupalaan nimittäin kuului yksi nakki. Niin siis mä en ole vieläkään oikein saanut mun ruokahaluani takaisin.

Tyttö jäi miettimään. Ihmisiä, jotka ovat viime aikoina kertoneet elämästään ja siitä miten onnellisia he ovat. Niin kerkesinhän mäkin olemaan puoll vuotta. Mutta nyt. Mä kirjoitin ihmiselle kesällä, että pelkään jos ensi kerralla tapahtuu jotakin vastaavaa kuin tässä viime aikoina on sattunut, en välttämättä selviä siitä enää niin helposti. Toisaalta mä olen oppinut jo siihen, että epäonnistun joka ikinen kerta, eikä siihen auta edes mun yleensä positiivinen asenteeni.

Mutta nyt, jos vielä mulle yks tärkeimmistä ihmistä jatkaa tota mitä se on melkein kuukauden jo tehnyt. No, sit se on mulle enää ihan sama. Sen ainoon kerran, kun mä löysin jonkun joka ymmärtää mua, tajuaa ja tykkää just tälläsenä, niin oishan mun pitänyt tajuta, ettei tätä onnea tulisi kestämään kauhean kauaa. "Kyllä se kohta tajuaa ja jättää mut." Ei sillä, mä olen tottunut pärjäämään yksin. Ja se on kyllä sujunut ihan hyvin. Mun on aina ollut kauheen vaikeeta ajatella ensin, ennen kuin sanon ja sen lisäksi pitäisi vielä miettiä sen toisen tunteita, et miten se reagoi mun sanomisiin. Taitaa sit kumminkin olla mulle liian vaikeeta.

Mä en vaan enää jaksa yrittää, jaksaa ymmärtää ja olla kuin mikään ei olisi huonosti. Mä en jaksa enää tätä säätämistä, pelkoa ja surua. Mä en jaksa enää itkeä.

Mä olen saanut tarpeekseni.

Siitä ja kaikista muistakin.