Mä mietin tänään kotimatkalla sitä, kuinka mun ystävät oikein jaksavat mua. Tarkoitan, kuinka he pystyvät elämään tälläisen ihmisen kanssa, joka ei kestä heitä muutamaa tuntia kauempaa?

Mun ystävillä on monia asioita joista he aina mulle sanoavat "kun sä sanot aina tollee tai teet just tolleen samalla lailla" Yleensä vastaukseni on, etten ole itse kiinnittänyt siihen huomiota.

Yksi tälläinen asia on mun mielialojen muutos. Miehen mukaan mun mielialat vaihtuu tunnin välein, yhden ystäväni mukaan siihen riittää vain pari minuuttia kun mä olen jo vaihtanut mielialani johonkin aivan päinvastaiseen.

Tänään asia oli sekä että. Siis kiinni niin tunneista kuin minuuteistakin. Mun mielialat määräytyy yleensä aamun mukaan. Jos mun aamu on huono, on yleensä koko päiväkin. Saatan hetkittäin piristyä, mutta suurin osa päivä sujuu negatiivisen puolella. Sama kyllä toisinkin päin, jos päivä alkaa hyvin se yleensä myös päättyy hyvin. Siinä välissä tosin voi tapahtua ihan mitä tahansa.

Tällä viikolla mulla on ollut ja on edelleen huono fiilis, huono viikko ja jokainen päivä on ollut huono. Kaverit ihmettelivät maanantaina, kun kerroin päiväni olevan huono, että miten se on mahdollista kun sä hymyilet kuin mikäkin naantalin aurinko. Ehkä ne ei vaan ole oppineet katsoa mun sisälle? Kun ulkokuori ei mun tapauksessa paljasta yhtään mitään mun todellisista ajatuksista tai tunteistani.

Tänään mun aamu alkoi huonosti. Mun päivä ruokailuun asti oli ihan ok ja sitten alkoi taas alamäki. Piristyin hetkiksi kunnes pinna paloi enkun tunnilla ja istuin sitten hiljaa koko lopputunnin ajan. Kotona  ei fiilis koskaan parane, jos joku sen pystyy parantamaan se tapahtuu koulussa. Tänään se ei tapahtunut, kun olen päättänyt olla puhumatta.

Ystäväni ihmettelevät usein ääneen mun käyttäytymiseen syitä. Miksi teen niin kuin teen, mikä sen taustalla vaikuttaa ja kuinka kauan annan sen vaikuttaa. Mun käyttäytymiseen vaikuttaa monet asiat ja ihan jokin pienikin, tarpeeksi merkityksellinen, asia voi kaataa koko päivän. Asiat voivat liittyä muihin tai mun omiin ongelmiin, päivän muuten huonoon hetkeen tai huonosti alkaneeseen päivään tai sitten se joku ihminen joka saa mut huonolle tuulelle vain ilmestyäkseen mun näköpiiriin. Näitäkin ihmisiä löytyy muutamia, jotka pelkällä olemassaolollaan saa mut suuttumaan, ilman mitään sen kummempia syitä.

Suurin syy kuitenkin joka saa mut hiljaiseksi, eristyneiseksi tai muuten vain ei-mun-tyypilliseksi-käyttäytymiseksi on minä ja mun itsepäisyys. Jos mä päätän jotain, se pitää. Sen kaatamiseen ei auta edes hyvät perustelut tai se että joku toinen kärsii mun tekemisistä. Minä teen mitä minä tahdon tehdä. Tällä viikolla tein päätöksen ja olen kiitettävästi pysynyt siinä. Ystäväni ovat jälleen päässeet ihmettelemään mun monimutkaista ajatuksenkulkuani. "Miksi?" -Ihan muuten vaan.

KUN MÄ EN TAHDO PUHUA. MULLA EI OLE ASIAA. EN JAKSA. VÄSYTTÄÄ. EN TAHDO ETTÄ MUN ELÄMÄÄN PUUTUTAAN. EN HALUA, ETTÄ MUSTA OLLAAN HUOLISSAAN. IHAN MITÄ VAAN.

Mä luen tällä hetkellä mun lempparikirjaa jälleen uudestaan. Siinä on poika, joka heittäytyy puhumattomaksi hänelle vakavan loukkaantumisen takia.

Mä pystyisin olemaan puhumatta. Mulla riittää kärsivällisyys ja itsehillintä niin hyvin, etten sanoisi mitään. Mutta en näe syytä miksi kiusaisin ihmisiä ympärilläni sillä tavalla. Enemmän haittaa mä niille tuon, kun puhun.