"Onko susta koskaan ollut hyötyä kenellekään?"

-No itseasiassa, nyt kun kysyt niin.. Mä kerran autoin yhtä mummoa. Eiku ootas! Se olikin joku toinen joka sitä mummoa auttoi, kun mä seisoin siinä lähellä.

Mun ystäväni naurahti tänään, kun sanoin hänelle olevani oikeasti tosi mukava.

Aloin miettimään, että pitääkö kukaan koskaan kenestäkään täysin aidosti? Vai vaan sen takia sietää toisen vikoja, jotta ei tarvitsisi olla yksin?

Mä päätin tänään, että miehet on perseestä. Enkä mä aijo ottaa sellaista elämääni vain sen takia kun "onhan se kiva et on joku" En aijo. Tyhmä syy, jonka takia pitäisi mukamas jokaisella olla poikaystävä. Ei kiitos.

Näin ystävänpäivän lähestyessä sitä aina miettii omia ystäviään, ystävyyttä ja omaa tapaansa näyttää ystäville, kuinka he ovat tärkeitä. Mä laskin, että mun elämässä on elämäni kannalta kuusi plus yks tärkeää ihmistä. Se on mielestäni sopiva luku.

He kaikki ovat mulle omalla tavallansa tärkeitä. Yksi tietenkin ylitse muiden, vaikka se ei musta taida enää kauheesti pitääkään. Se oli kuitenkin se, joka on opettanut mua kaikkein eniten elämää ja itsenäistymistä varten. Kiitos Hänen olen oikeasti oppinut elämään kunnolla.

Mä haaveilen aina silloin tällöin siitä, että pääsisin irtautumaan tästä kaikesta. Että yksinkertaisesti vain katoisin. Sulkisin puhelimen, enkä kertoisi kenellekään minne lähden ja kuinka pitkäksi aikaan. Haluaisin tietää kaipaisiko mua oikeasti täällä kukaan - jos perhettä ei lasketa mukaan.

Mutta ainakin toistaiseksi olen paikallani ja mut voi kyllä löytää aikas helposti.

Joskus sitä vaan toivoisi, että kaikki olisi kuten ennen. Mutta minkä sille voi, kun munlaisen ihmisen kanssa joutuvat elämään. Onneksi kukaan heistä, ei voi enää väittää ettenkö olisi vaikea.