Kolmas vuoden sisään..

tärisyttää..

sydän hakkaa..

päähän sattuu..

itkettää..

Mä en nyt pysty sanomaan mitään muuta. Liian monta asiaa tuli päälle samaan aikaan ja kaikki kaatui.

Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi sanoa tai kertoa ystävilleni, vaan siitä etten kykene. Tai jolloin tasolla myöskään halua, en halua selittää tätä samaa asiaa, koska tiedän ettei mua pysty kukaan muu auttamaan. Sitä ei saa ottaa pahasta, ei ole henkilökohtaisesti tarkoitettu kenellekkään. Oma asia, oma pää, jota ei helposti käännetä.

Kirjoitan, kun tiedän mitä kirjoitan. Suoraan sanottuna, mulla ei ole päässä tällä hetkellä yhtään ajatusta. Mä olen ihan pihalla.

Kun haluan olla ja selvittää yksin, niin mun täytyy antaa olla rauhassa. Okei, se lapio saa mut hetkeksi hymyilemään, mutta se ei poista tätä ongelmaa. Ja ens kerralla, lohduttamaan tullessa ei kannata aloittaa sanoilla -onpa tuolla ulkona kaunis ilma- ei, se ei toimi.

Tuun illalla takaisin, nyt lähden selvittämään itseni.