Taas vietetiin yksi lähijaksoviikko opistolla. Tällä kertaa haasteet alkoivat jo sunnuntai-iltana, kun sain viestin puhelimeeni, josta minulle selvisi, että Helsingistä on lähdössä neljän-viiden auton sijaan kaksi autoa ja tulijoita näihin yhteensä kaksitoista kappaletta. Panikoin jo valmiiksi miten päästään opistolle, mutta onneksi kaikille järjestyi lopulta kyyti ja jokainen löysi itsensä luokasta kello 10 tai kaksikymmentä yli.

Viikkoon kuului mm. aikuisten ja ikääntyvien liikunanohjausteoriaa, lumikenkäilyä ja sitä kuuluisaa yleisurheilua, lisäksi pidimme ilmaisutaidon kurssilla jokainen seitsemän minuutin puheen. Ryhmämme pääsi myös kuulemaan leikkien sovelluksia sekä rakentamaan temppuratoja, sillä aikaa kun minä muutaman muun lisäksi makoilimme (= nukuimme) salin reunalla.

Viikko oli antoisa ja mielenkiintoinen. Päällimmäisenä, jos loukkaantumista ei lasketa, jäi mieleen lumikenkäily, muutamien ihmisten puheet sekä keskiviikko ilta saunoineen kaikkineen.

Itse kerkesin sähläämään jälleen enemmän kuin ehkä olisi tarvinnut. Tiistai iltana päätin sitten sulkea oven ilman avainta eli jätin itseni huoneeni oven ulkopuolelle ilman kenkiä. No naapurista kengät lainaan ja juosten respaan soittamaan oven avaaja. Oli iso ja ruma mies ja se virnuili mulle onnellisena. Keskiviikkona tosiaan sitten teloin tän jalkani ja siitä riitti huolta ja murhetta torstaiksikin. Mulla on tosi alhainen kipukynnys, mutta siitä huolimattakin voin sanoa että tää on kipu, jota ei halua kukaan tuntea. Itkin torstaina pelkästä kivusta monta kertaa, vaikka olin täysin tietoinen että jalka tulee kuntoon ja kohta kaikki on jälleen hyvin.

Viikko osoitti jälleen, vaikka tämä oli vasta meidän neljäs viikko yhdessä, että kuinka nopeasti olemme tulleet läheisiksi. Meillä on erittäin hyvä ryhmähenki ja varsinkin tyttöjen kesken tulemme todella hyvin toimeen toistemme kanssa ilman minkäänlaista selkäänpuukotusta. Vietämme vapaa-aikamme kaikki yhdessä mm. pelaten ja juoden. Ja puolet porukasta löysi tälläkin kertaa itsensä keskiviikkoyönä Lahden yöelämästä.

Vaikka itselleni viikko ei ollut mitenkään parhain, viihdyin hyvin ja todella tykkään olla noiden ihmisten kanssa. Mutta kuten viimeksikin, lähteminen ja palaaminen on aina yhtä rankkaa, vaikka siltikin on ikävä takaisin.