Ihan ensiksi ennenkuin alan selvittämään yhtikäs mitään, taisin ainakin puoliksi viikonloppuna luvata, että kiitän ihania lukijoitani, jotka jaksavat kerta toisensa jälkeen innostua mun elämästä. On sitä sitten nyt enemmän tai ei. Kiitokset siis siitä!

Miten niin pieni asia, voi hallita elämää niin kauheasti?

Miten kaukainen paikka voikaan tuntua niin läheiseltä monien vuosien jälkeen?

Vietin perheeni kanssa pääsiäistä mummon luona, päälle tunnin ajomatkan päästä kotoa. Seuranamme oli molemmat enoni sekä toisen ihana pikkulikka. Molempien enojeni muutettua sieltä pois, ei sinne ole jäänyt yhden yhtä konetta - ja no oli meillä oma läppäri mukana, mutta ei sitten nettiin päästy. Että se siitä sitten. Oltiin siis eristyksissä.

Tästä huolimatta tai ehkä tämän takia, reissu oli vaihteeksi tosi mukava, jotenkin erilainen kuin ennen. Syötyä tuli vaikka kuinka paljon, nukuttua tämän neidin takia hieman vähän, mutta hyvin kaikki sen kestivät.

Saunottua tuli kahtena iltana, lauantaina istuin itsekseni saunan lauteilla puolisen tuntia. Siinä tuli semmonen -tässä tämä on just nyt- fiilis. Mä vaan olin, ei tarvinnut tehdä mitään, olla yhteyksissä kehenkään, sai vaan olla. Mä siinä sitten tajusin, että mummon luona on aina hyvä olla ja totesin itsekseni, että se taitaakin olla mulle se toinen koti -tulee aina olemaan- siellä on tapahtunut niin paljon, ettei sitä paikkaa voi ikinä sulkea mun mielestä pois. Vaikka mulla välillä tuleekin fiilis, että se on jossain jumalan selän takana, niin sinne on kumminkin aina ihana mennä. Saa olla erossa tästä elämästä, mikä muuten pyörii koko ajan ympärillä. Pääsee karkuun.

Tähän auttoi myös mun puhelimen akun loppuminen. Eli ihan suoranaisesti, olin eristyksissä eikä muhun saanut yhteyttä. Nyt oli sitten ihana palata kotiin.

Loma alkaa olemaan lopuillaan. Vielä pitäisi muutama kuukausi jaksaa. Kyllä tämä tästä.