"Tästä tulee vielä.. mutkikasta.."

Näin mulle todettiin tänään kahden tunnin keskustelun jälkeen.

Tää asia muuttuu koko ajan, tulee lisää asiaa, uusia ihmisiä ja uusia näkökulmia. Uusia syitä siihen miksi. Ihan, täysin toisistaan riippumattomia asioita, jotka kumminkin vaikuttavat alkuperäiseen asiaan.

Mä sain tänään uuden näkökulman tai syitä siihen miksi me ollaan tälleen miten nyt ollaan. Mun kaveri, uusin porukkamme jäsen, oli kuulemma aamulla jutellut musta jätkän kanssa. Ja jätkä oli kertonut kaiken mitä musta ajattelee ja tästä koko jutusta.

Mä toisaalta tulin iloiseksi, kun kuulin mitä he olivat puhuneet. Toisaalta taas.. Mulla tuli yhä enemmän vaan fiilis, ettei tässä -ollaan ystäviä- jutussa ole sen enempää järkeä kuin siinä aikasemmassakaan, sillä tää tuntuu koko ajan enemmän enemmän väärältä ratkasulta. Kun tää ei tunnu enää kummastakaan hyvältä asialta, vaikka molemmat sitä yrittää hokea.

Kaverimme meni siis aamulla jätkän luokse -omasta aloitteesta, minä kun haluan aina itse selvittää omat asiani- ja sanoi, että hän haluaa puhua yhestä asiasta. -tytöstä, vastas jätkä. He olivat puhuneet kauan siitä miksi me ollaan tässä ja miksi tästä ei tule mitään. Kuulemma jätkä oli puhunut musta todella kauniisti ja hänen äänestä oli kuullut kuinka paljon hän musta välittää. Jätkä oli kehunut mut maasta taivaaseen, kuinka olen niin ihana, kiltti ja viaton. Tämän kun kuulin, niin suoraan sanottuna meinas tulla kyyneleet silmiin, se kaikki mitä se oli musta sanonut..

Sitten, kun he olivat hetken aikaan kinanneet siitä, että miksi hän ei voisi olla minulle se mies, joka rakastaa mua yli kaiken, että mistä tämä voi tietää, että ajattelee samalla tavalla vielä vuodenkin päästä.. Ei ollut jätkä osannut vastata. Hän ei lopulta tiennyt miksi ei.

Tähän liittyy niin monia syitä, ettei kaikkia aina edes muista luetella. Sillä on takana menneisyys, joka häiritsee, sitä painaa se ettei voi olla mulle täysin rehellinen, sillä on asioita joita ei tahtomattaan voi mulle paljastaa. Se uskoo olevansa mulle vain ja ainoastaan pahasti, että se jotenkin pilais mut, kun mä olen tämmönen pieni ja viaton, joka ei tiedä mistään oikeasta maailmasta mitään, kuulemma..

Me kyllä joo puhutaan nyt, se oli aamulla tekstannu mulle, että uskaltaako mulle tulla puhumaan, jos mä vaikka puren. Se hetkittäin vaikutti tänään siltä samalta kuin ennen. Mutta sitten taas. No, siihen löytyi onneksi selitys, minkä takia me tekstataan nyttenkin..

Mä en oikein nyt osaa sanoa asiaan enää mitään. Positiivisia asioita ei ole vielä kumpikaan löytänyt.. Ja suurin osa syistäkin ihan.. irrallisia. No ku toi on tollein ja sit on niinku vähän vielä toikin.. ja niinku silleen kyllähän sä ymmärrät..

Meillä on solmu. Ongelma. Eikä näyttävästi enää vain meijän kahden kesken.. Tästä tulee isompi juttu kuin alunperin ajattelinkaan..

"Ton enempää ei kukaan voi välittää toisesta ja mä tiedän, ettei se tule sua jättämään."

Näin mulle sanottiin samaisen keskustelun päätteeksi.

Kyllä mä tiedän.

Mä vaan olen niin.. ja pelkään.. ja.. se on vaan niin.. ja me vaan.. tästä tulee vaikeeta ja haastellista.. meille kaikille.. katotaan mihin me päädytään.. mutta testattu homma; se ei vieläkään tykkää siitä, kun mä puhun muista jätkistä..