Arvaiskohan kukaa kuinka monesti mun päiväkirjoissa lukee viimeisten kahden vuoden ajatalta "mä en tiedä mitä mä teen sen kanssa!"? Voin kertoa, että lukema on suuri. Suurempi kuin kukaan teistä kuvitteleekaan.

Mä olen nyt pohtinut tätä asiaa nelisen päivää. Jostakin ihmesyystä vietin eilisen päivän ja tämän aamun ihmisen kanssa, jota kohtaan vihani ei tunnu laantuvan. Ja silti mä suostun lähtemään hänen kanssaan baariin eilen.

Ja oli yllättävä reissu - kaikin puolin. En kiellä etteikö mulla olisi ollut hauskaa, mutta hämäävää se oli. Oltaisiinhan me seura voitu hieman paremmin valita, mutta kun ei kauheesti ollut aikaa.

Mulla alkaa olemaan tunne, ettei me ollaan kahden vuoden aikana opittu kommunikoimaan keskenämme yhtään paremmin - ei selvinpäin, eikä humalassa. Joku menee aina pieleen.

Nyt on helppo laittaa kaikki puheet humalan piikkiin. Mutta ei sen niin pitäisi mennä, vaikkei pystyisikään asioista puhumaan selvinpäin.

Ja silti siitä huolimatta löysin itseni hänen pöydästään aamulla syömästä aamupalaa. Niin ja laulamasta.

Voi helvetti.