Varoitan jo etukäteen, että tästä tulee pelkkää onnellisuuden hehkuttamista. (pakko tehdä se kun sitä vielä kestää..)

Mä en tiedä johtuuko se siitä, että jätkä lähti tänään Ouluun, vai mistä, mutta tällä hetkellä mun on oikeesti hyvä olla. Tuntuu, ettei voisi olla paremmin.

Se sai eilen mut hymyilemään. Ja tänään, kun mietin eilistä. Mä mietin sitä ja sen merkitystä mulle. Sitä kuinka turvallinen olo mulla on, kun olen hänen kanssaan. Olen onnellinen, tiedän että se on ja pysyy.

Mulle ollaan tän vuoden aikana monesti ihmiset sanoneet "mieti, jos et olis tavannu tuota ihmistä ollenkaan."

Mutta mä tapasin! Ja tutustuin, ihastuin ja rakastuin.

Ja nyt mä olen onnellisempi kuin ikinä ja iloinen tästä kaikesta.

Se on oppinu puhumaan mulle, mä arvostan sitä todella paljon, koska tiedän että olen hänelle yksi niistä harvoista kelle hän uskaltaa mitään sanoa. Hän luottaa muhun, oikeesti.

Mä en ole aiemmin ymmärtänyt, että jostakusta voisi välittää näin paljon ja varsinkin, että joku toinen voisi välittää itsestä saman verran (tässä tapauksessa, se välittää musta tosin enemmän..) Mä oon aiemmin pärjännyt hyvin yksin, ei ole missään vaiheessa ollut paniikkia, että tarvitsee jonkun. Ei edes nyt.

"Mä en tahdo seurustella, se ei nyt vaan sovi, mulla kaikki ihan sekasin ja kiire ja kaikkea.. et sä edes halua mua."

Se ei taida uskoa mua?

Onneksi tästä ei ole paniikkia, että mun tarttis sitoutua siihen tai kehenkään muuhun yhtään tän enempää, sillä kumminkin menee vielä kauan, että me päästään siihen asti. Joten ei tehdä siitä ongelmaa.

Mä jopa päädyin eilen yöllä siihen tulokseen, että on hyvä että hän lähti nyt pois. Nimittäin se tekee hälle hyvää, sitä paitsi se todella tahtoi lähteä. Ja mä saan rauhaa. Ja muuten me oltas biletetty tänää ja mua ei olis kauheesti innostanu. Joten hyvä näin.

Se on ihana ja mä tykkään siitä.

Se miten se suojelee mua, kattoo ja saa mut nauramaan, jopa tilanteissa joissa kukaan muu ikinä ei siihen pystyisi.

Se saa mut hyvälle tuulelle.

Ei. Tämä tyttö ei ole rakastunut kehenkään tummahiuksiseen komeaan nuoreen mieheen.

Te vain kuvittelette.