Onko se sitten muka niin vaikeaa?

Vastata rehellisesti, kun toinen kysyy, ilman minkäänlaista mönkerrystä ja suuria selityksiä.

"Mitä me ollaan puhuttu valehtelemisesta?"

Mulle on toistettu toi sana tänään ainakin kaksikymmentä kertaa.

Mä jätän asioita usein sanomatta, kierrän niitä helpommilla lauseilla, jotta pääasia jää kaikilta ymmärtämättä. Mä en oikein koskaan ajattele sitä sen kummemmin, parempi hieman muokata tarinaa kuin kertoa missä menee.

Mies on ensimmäinen, joka on huomioinut tämän tavan. Tosin se voi johtua siitä, että se sitten kai on eka joka on oikeesti kiinnostunut mun asioista. Mutta tosiaan, mä kuulen sitä nykyään hieman liian usein ja mun pitäisi itsekin kiinnittää enemmän huomiota siihen mitä suustani päästän.

Tähän liittyy ehkä myös hieman se mitä tänään satuin kertomaan.

Kerroin ystävälleni, etten luota häneen. Kovin fiksua eikö?

Mä ehkä voisin hieman selventää tätä, ihan näin viikonlopun alkamisen kunniaksi.

Mä luotan ihan täysin, ihan kaikessa, vain kahteen ihmiseen. Mun mielestäni ihmiset kertoo liian paljon asioita eteenpäin, joten on parempi ettei niitä tiedä kuin muutamat. Mutta tosiaan on mulla ystäviä, joiden käsiin mä kyllä voisin uskoa elämäni, ei ole kyse siitä. Mä en osaa selittää tätä asiaa kovinkaan hyvin. Mutta luotan kyllä tietyissä asioissa.

Mutta totta on kyllä se, että mä olen aina pitänyt kaikkia tyttöjä epäilyttävinä ja epärehellisinä. En siis luotettavana alkuunkaan. Mä en ole koskaan tullut ikäisteni tyttöjen kanssa toimeen, saan aina riidan aikaan ihan mistä tahansa. Joten kyllä joo mulla on omat epäilykseni.

Hei pliis oikeesti, yrittäkää muistaa.

Mä valehtelen aina. Suurimman osan ajasta.