Gör det du tycker om och tyck om det du gör.

Niinpä. Mä en tajua, en ymmärrä, eikä mulle ole mitään ajatustakaan ymmärtää saatikka sitten tajuta. Ei vaan ole mun juttu, ku ei tajua nii ei tajua.

Tää on neljäs vuosi ku -luen- ruotsia. Ainut lause mitä osaan sanoa ruottiks on -hei, minun nimeni on.. sillä ei kauheen pitkälle liikuta.

Tänään oon lukenu.. lukenu... ja kohta luen vielä vähän lisään. Lupasin ittelleni, et vaikka pohjalla on viime yöltä kolmen tunnin yöunet ja mua oikeesti väsyttää ihan sikan ja vaikka mun jalka eilisen telomisen jäljiltä ei liiku suuntaan taikka toiseen, mä istun vaikka sitten kahteentoista, että mä tajuaisin jotakin. Että pääsisin läpi, mä lupasin itelleni, et mä yritän. Mä meen läpi. Niin, et voin maanantaina juosta kouluu ympäri ilosena, et mä pääsin sen läpi. Näin mä teen.

Tän jos mä teen mä olen aivan älyttömän ylpeä itestäni ja sit oon todellakin ansainnu jotakin kivaa. Nimittäin voin kertoa, että tämä on mulle täyttä tuskaa.

Ystäväni yritti opettaa mua tänään samalla ku katottiin jätkän wanhoja. -Saanko mä heittää tällä kirjalla vesilintua? "et, ku nyt me opiskellaan.." Sama kysymys vartin jälkeen. "joo heitä vaan." Heh. Mä oon kiitollinen et ihmiset yrittää opettaa ja auttaa mua, mut se on yks tän maailman mahottomuuksista.

Minä ja ruotsi emme sovi yhteen, ei edes samaan lauseeseen.

Minä. Ruotsi.

Erikseen, ei yhdessä.

Ja mahdollisimman kaukana toisistaan.

 

Minä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ruotsi.

 

Ruuan jälkeen menin hieman hiljasemmaksi. Tohon jalkaan sattu ihan sikan, eikä se kestän yhtää painoo. "sä oot hiljanen" jätkä sano ja tuli laittaa, vaihteeks, sen kuullokkeen mun korvaan. Oli muute hyvä biisi. Se selitti mulle jotakin, et minkälaiset kuullokkeet pitäis olla, et kuulem radios oli kerrottu. -mun radio hajos. Joo.

Se ruotsi oikeesti stressaa mua. Pelottaa. Se on joko se tai minä. Ei molemmat. Ja joko mä olen siellä tunnin aamulla ja sit pihalla tai sitten mä istun siellä sinne kahteentoista. Jokotai. Ei molemmat.