Eräs ystäväni kirjoitti blogiinsa matkastaan oman bloginsa kanssa. Hän kertoi lukevansa vanhoja tekstiä itseään ihmetellen, nuoruuden toilailuille nauraen.

Itselläni on blogin kanssa menty yhtä matkaa jo useampi vuosi. Muistan vieläkin, kun kerroin blogista ensimmäisen kerran tuttavalleni. Kevät oli jo pitkällä, olin juuri kirjoittanut ensimmäiset tekstini ja koulukin oli juuri loppumassa, elettiin vuotta 2008. Täytin sinä vuonna 16 ja lukiopaikasta tuli kesäkuussa varmuus.

Neljän vuoden aikana olen ollut tarkkana, kuinka monelle blogistani mainitsen. Ystäväni puhui anonyymiydestä, jonka kyllä myönnän auttavani julkisesti kirjoittamisessa. En tietenkään voi sanoa, että blogistani löytyisi koko elämäni - se on pieni pala minusta ja elämästäni. Se on vain se julkinen puoli, jonka haluan tai pystyn jakamaan.

Neljän vuoden aikana olen kertonut blogistani viidelle läheiselle ihmiselle. Suurimmalle osalle vasta usean vuoden tuntemisen jälkeen. Tämä on niin henkilökohtaista - ja no, eihän kaikkien tarvitse kaikkea tietää. Viimeisimmälle kerroin kahden viikon tuntemisen jälkeen, koska haluan hänen oppivan tuntemaan mut. Ja täällä en valehtele.

Olen ystäväni kanssa samaa mieltä siitä, että itsekin luen vanhoja tekstejäni välillä surun, haikeuden ja naurun välimaastossa. Miten mä olen voinut ajatella noin? Välillä tuntuu, että haluaisin poistaa kaikki tekstini muutaman vuoden takaa, mutten tee sitä sillä se on ollut mun nuoruus. En ole kaikesta kovinkaan ylpeä tai ajattele ilolla, mutta ne on mun ajatuksia ja omista teoistaan on kannettava vastuu - vaikkei niistä ylpeydellä puhuisikaan. Jos mä poistan ne tekstit, ei mulle jää mitään. Ne kuitenkin kertoo, että mä olen elänyt.

Ja kyllähän niistä näkyy se, kuinka suuren matkan 16-vuotiaasta tulevasta lukiolaisesta tähän päivään olen tehnyt. Sillä välillä mä olen kasvanut, ajatellut paljon ja aloittanut oman elämän. Ja tämän bloginhan mä alun perin perustin sen vuoksi, että pysyisin perillä omasta elämästäni.

Mutta kaikella rakkaudella itseäni kohtaan, kaikkea ei olisi kannattanut kokeilla tai jakaa täällä. Mutta sehän on vain elämää, eiks ni?