Juhlistin viime viikonloppuna työkaverini nelikymppisiä - ainoana yheksäkytluvulla syntyneenä.

Pukeutuminen oli pakollinen, joten äidin vaatekaapin sijaan siirryin suorana naamiaiskauppojen tarjontaan. Eikös se mene jotenkin niin, että jotain uutta ja vanhaa, sinistä ja... ? Vai liittykö se johonkin muuhun?

Päälleni löysin maailman lyhyimmän kirkkaan keltaisen mekon, johon kuului mukana vyö sekä hiuspanta. Sit ei muuta kuin keskijakaus, pinkit isot korvikset ja kirkkaan vihreä silmämeikki.

Juhlat sujuivat hyvin - mitä nyt kuuntelin koko illan "silloin ku oli seitkytluku ni mä.." ja jouduin juomaan koko illan kaljaa. Äitin luota löysin itseni puoli kolmelta ja nukahdin erittäin onnellisena ja väsyneenä.

Sunnuntaina katselin Olympialaisten loppujuhlia ja ihailin Spice Girlsien esiitymistä.

Mä oon elänyt sitä aikaa, jolloin Spaissarit oli IN. Enkä heidän jälkeen ole fanittanut mitään tai ketään niin suuresti kuin heitä. Mun sisällä se pieni tyttö hymyili ja katsoi bändin esiintymistä onnellisena, ehkä vähän kaivatenkin sitä aikaa.

Mitä muuta on kuulunut mun lapsuuteen, silloin -90:kyt luvulla?

Muistan suuret keskustelut namusedästä.
Muumit, kolme salapoliisia, Ransu ja Vili Vilperi ovat jääneet mieleeni lastenohjemista.
Myöhemmin tuli sitten Pokemonit ja Digimonit - mut ne onkin sit jo tätä 2000-lukua.
Smurffit ja Titi-Nalle levyttivät.
Nylon Beat ja Tiktak olivat teinejä.
Kannelmäen Prisma oli silloin vielä Maxi.
Lapset olivat lapsia - kouluikäisinäkin leikittiin legoilla ja barbeilla.
Tupakka ja alkoholi kuuluivat vain aikuisille.
Päiväkodissa esiinnyttin keijuina kimalteet hiuksissa, laulettiin "Pieni tytön tylleröinen" ja näyteltiin Aleksis Kiven klassikkoversiota Seitsemästä veljestä.

Mä olen sitä mieltä, että me, nyt aikuisuuden kynnyksellä olevat ja kasvavat, olemme olleet viimeinen sukupolvi, joka on oikeasti saanut nauttia lapsuuden lapsuutena. Me ollaan leikitty pihaleikkejä sulassa sovussa koko naapuriston kanssa, eikä syrjintä tai muiden haukkuminen olleet ensimmäisenä mielessä - puhumattakaan esimerkiksi koulun tai muiden omaisuuden tuhoaminen.

Nykyään kolmasluokkalaiset pohtivat mistä ja keneltä saavat hankittua seuraavan askin tupakkaa. Ekaluokkalaiset vertailevat mitä ovat syöneet ja kuinka paljon voivat vielä syödä, jotteivat liho. Päiväkoti-ikäiset imevät kaiken ympäristöstään ja oppivat vallitsevat kauneusihanteet ja tavat elää - ja tulevat jumppatunnille leggisseissä.

Kouluissa tietokoneet ja tekniikka syrjäyttävät koulukirjat ja yhteishengen luomisen tutustumisleikkien avulla - nykyisin luokat löytyvät kaikki facebookista tai twitteristä. Opettajilta ei tunnilla kysytä apua - heille lähetään yksityisviesti.

Mä en todellakaan tiedä haluanko mä tulevaisuudessa lapsia, jos niiden pitää kasvaa tälläisessä maailmassa. Vaikka ennen oli sodat ja asiat muilla tavoin todella huonosti, en väitä että nykyajan lapsista kasvaa yhtään sen parempia tai fiksumpia kuin ennen.

Mihin on hävinnyt tarrojen kerääminen ja keinupersiksen pelaaminen?