21.20 tyttö oli vaaleanpunaisessa yöpuvussaan painamassa päätään uuteen, pehmeään, tyynyyn.

Pieni keskeytys tuli, kun lapsen nauru kaikui korviin.

Viesti.

Kaksi tuntia me kinattiin, tällä kertaa siitä kuinka minä otan nokkiini joka asiasta ja hänellä on muitakin ongelmia kuin selvitellä, että meillä on kaikki kunnossa.

Voin kertoa, ettei vihaisena kannata mennä nukkumaan.

Tiesin, että riita lähti mun aloituksesta ja se oli mun syytä ja koska me ei selvitetty sitä, niin se painoi koko yön mieltäni ja nukuin tosi huonosti.

Olin hänelle vielä aamulla vihainen. Lähinnä sen takia, että sen pitää olla tommonen ja kaikki on aina mun syytä. Samoin se oli valehdellu mulle viikonlopustaan, sillä kyllähän minä ne kuvat näin..

Se kuitenkin myöhemmin selvitti mulle kuvien taustaa ja sitä, että minä olen varmaan se joka pahimmin käsittää kuvat väärin. Ei niissä sitten ollut kyse mistään sen kummemmasta kuin kaverien hauskanpidosta..

Suutuin pikkuasiasta, mutta se on osa isompaa kokonaisuutta ja kyllä jätkä sen tietää. Se suuttu mulle päivillä vielä enemmän, mutta vikalla yhteisellä tunnilla me solmittiin sovinto. Ja kaikki on taas hetken aikaa hyvin.

Nyt täytyy kyllä myöntää, että mulle tulee kauheen huono omatunto.. Mä olen tässä lueskellut viestejä, mitä jätkä on mulle viimeisten kolmen kuukauden aikana lähetellyt ja sitten kun olen kuunnellut ystäviäni.. Mä tiedän, että olen jätkälle tosi tärkeä ja plaaplaa kaikkea lässynlässyn juttua.. Mutta jotenkin mulla on tullu sellanen fiilis, etten ole sen kaiken huolenpidon arvoinen, kun aina se joutuu kattoo mun perään ja varmistaa etten ole suuttunut.

Tai jotenkin vaadin liikaa, vaikka tiedän todella hyvin, etten voi saada sitä mitä haluan.

Monet on hokenut mulle, että me tehään tästä liian hankalaa. Ja sen kyllä myönnän ihan täysin. Mä oon ennen väittänyt että se on jätkä joka tekee tästä hankalaa, nyt taidan kääntyä itseni puoleen. Loppupeleissä minä olen se hankalempi osapuoli.

Kaikki minulle nyt ja heti.

Niinpä.

Odotan lomaa <3