Tyttökavereiden kesken ovat viimeisen viiden vuoden aikana puheenaiheet vaihtuneet kouluihastuksista rakastumisen tunteeseen. Tyttöjen kesken puhumme koulun aiheuttamista paineista, ekoista kerroista, miehistä, yksinasumisesta, parisuhdeongelmista - oikeastaan näistä ja kaikesta näiden välistä.

Jaan tällä hetkellä luottotyttöjeni kesken kaiken. Ensimmäistä kertaa jaan kaiken elämästäni. Ja olo on sen ansiosta huojentunut. Tiedän, että on joku joka kuuntelee. Joka, joka auttaa, opastaa ja ketä kiinnostaa. Ja tärkeintä kaikesta; hekin pohtivat samojen aiheiden ja ongelmien parissa.

Poikien kanssa tulee nykysin puhuttua paljon elämästä. Mitä ajattelemme ja tunnemme erilaisia asioita kohtaan. Kuinka monta lasta? Muuttuuko parisuhde lasten myötä? Milloin naimisiin? Tarvitaanko välttämättä omakotitalo?

Pojat saavat mut pohtimaan asioita eri näkökulmista - ne väittelee, laittaa mulle vastaan ja saa mut pohtimaan mielipiteitäni. En ole hyvä perustelemaan kantojani, joten harjoittelen sitä - ja miehen hiljentämistä, jottei koko ilta kulu mielipiteitä perustellessa.

Mistä tietää, ettei asiat ole huonosti? Kun joku kysyy aika ajoin, mitä sulle kuuluu ja haluaa tietää vastauksen.

On onni omistaa ympärillään ihmisiä, jotka välittää. 16 ihmistä ei voisi kuulua tämän paremmin yhteen.