Mä olen aikoinani päättänyt, etten tule enää koskaan seurustelemaan oman kaveriporukan sisällä. Siinä on niin paljon riskejä - kestää suhde tai ei.

Mitään vaan ei kannata koskaan päättää etukäteen, sillä nyt olen kuitenkin jälleen siinä tilanteessa, että pitäisi miettiä plussia ja miinuksia, vaikka vannoinkin että olemme vain kavereita. No eipähän ole enää siihen paluuta eilisen jälkeen.

Ai miten niin miehet on hitaita, eivätkä puhu tunteistaan?

Tapasin tämän miehen ensimmäisen kerran tasan kaksi vuotta sitten. Alkuun oli pientä flirttiä, mutta koska siitä ei sitten lähtenyt mitään sen suurempaa, päädyimme vain hyviksi biletyskavereiksi. Ja olen tottunut siihen ajatukseen.

Eilen tämä mies kuitenkin päätti, näin kahden vuoden hiljaiselon jälkeen, lämmetä mua kohtaan. Mikään ei sitten olekaan tätä tyttöä hämmentänyt ja yllättänyt vähään aikaan niin pahasti. Ääneen sitten puhisin hänelle yön pikkutunteina, että miten siinä kesti näin kauan ja mikä nyt on niin muuttunut, kun en silloin kaksi vuotta sitten kelvannut.

Ei kuulemma ole mikään muuttunut. Kiitos vaan, että mullekin kerrotaan että mua on salaisesti kateltu joka viikonloppu viimeiset kaksi vuotta!

Mutta kysymys kuuluukin; haluanko mä pilata meidän ystävyyden? Tai kaveriporukan? Tai välit veljeeni? Tai onko musta juuri nyt edes tapailemaan ketään?