Kaikki varmasti tietää sen tunteen, kun näkee rakkaan ystävän pitkän tauon jälkeen, istuu alas ja pääsee vaihtamaan monen viikon kuulumiset kerralla.

Mulla on samanlainen suhde liikuntaan. Ette nimittäin usko kuinka onnellinen olin eilen, kun sain kahden viikon tauon jälkeen laittaa ensimmäistä kertaa urheilurintsikat päälle. Siitä mä tiesin, että elämä voittaa - niin että kyllä kannatti odottaa! Liikuntakielto loppuu virallisesti pääsiäisenä, mutta tosiaan eilen kävin ensimmäiset tunnit vetämässä niin, että tein itse mukana. Voi sitä riemua! Omat liikunnat palaavat arkeeni tosin vasta ensi viikolla - en vielä tällä viikolla uskalla aloittaa täysillä.

Koska olen aika nollasta sataan tyyppi ja mielialavaihteluiden mestari, iloon ja suruun riittää ihan arkinen, pienikin asia. Innostun tuoreesta pullasta tai vastavaihdetuista, puhtaista lakanoista. Innostun, kun joku lapsi oppii kauan harjoittelemansa taidon tai kun vaan on ollut kiva päivä. Ja sillä ilolla jaksankin monta päivää!

Ja yhden lonkankoukistajan revähdyksen vuoksi mun maailma kaatuu täysin, enkä rehellisesti sanottuna tehnyt mitään ensimmäiseen viikkoon. Katoin telkkaria ja nukuin, koska mua otti päähän niin pahasti koko asia. Nyt alkaa ajatukset piristyä ja pahimman vaiheen yli päästy. Mutta ehkä ihmisen täytyy välillä olla masis, että jaksaa taas vuoden iloita?

Jalan kuntoutumisen lisäksi mulla on toinenkin iloinen asia, jonka voimalla jaksan eteenpäin. Kävin kaksi vuotta sitten Rhodoksella ja jätin sydämeni sinne - rakastuin paikkaan aivan totaalisesti ja päätin jo silloin, että uudestaan on päästävä. Kävin eilen varaamassa matkan, jälleen Kreikan suuntaan, mutta tällä kertaa Kreetalle heinäkuun alkuun. Tuskin maltan odottaa! Mulla on kesälomaa tasan kaksi ja puoli viikkoa, joten on ihana tietää, että saa itselleen rusketuksen ilman huolta paistaako vai sataako Suomessa lomani aikana.

Tälläistä tänne arkiseen paahtamiseen!